UpCloudin verkossa lienee vikaa. Palvelin ei vastaa pingiin. Asiaa selvitellään.
Selvitetty. Virtuaalipalvelin vaati uudelleenkäynnistyksen. Palvelimen resursseja oli lisätty (lisää muistia ja pros. ytimiä).
torstai 10. toukokuuta 2018
maanantai 2. tammikuuta 2017
2017, toistaiseksi kaikki hyvin
Tämä päivitys ei käsittele mitään häiriötä, koska nähtävästi niitä ei ole ollut palveluntarjoajan vaihdon jälkeen. Toivottavasti ei tulekaan. Hyvää uutta vuotta 2017!
maanantai 5. joulukuuta 2016
Foorumin siirto 5.-6.12.2016
Konekansan siirto uudelle virtuaalipalvelimelle on paraikaa käynnissä. Siirrettävä tietomäärä on melko iso. Toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin, mutta siirto on hidasta.
Foorumin siirto valmistui 6.12. noin klo 10:45.
Kaikki toimii muuten, mutta sähköpostivarmenteissa on vielä hieman tuunaamista.
Hosting on vaihtunut. Se ei ole enää A2 Hosting, vaan FastComet / Linode. ^ Valikossa lukeva verkon tila-nappula johtaa vielä vanhaan paikkaan, joka on nyt historiaa. Päivitän tietoja paremmalla ajalla.
EDIT: päivitetty
Foorumin siirto valmistui 6.12. noin klo 10:45.
Kaikki toimii muuten, mutta sähköpostivarmenteissa on vielä hieman tuunaamista.
Hosting on vaihtunut. Se ei ole enää A2 Hosting, vaan FastComet / Linode.
EDIT: päivitetty
Kaatuilua 5.12.2016 n. klo 12.45-->
Palvelimella hetkellistä ylikuormaa. Näkyy ilmoituksena tietokantavirheestä tai aiheuttaa hidastelua.
Toistaiseksi A2 ei ilmoita mitään isompaa vikaa verkossaan.
Tukeen ilmoitettu siltä varalta, etteivät ole itse huomanneet jumittelua.
Päivitys 13:12. Näyttää menevän ohi. Ainakin toistaiseksi.
Toistaiseksi A2 ei ilmoita mitään isompaa vikaa verkossaan.
Tukeen ilmoitettu siltä varalta, etteivät ole itse huomanneet jumittelua.
Päivitys 13:12. Näyttää menevän ohi. Ainakin toistaiseksi.
maanantai 24. lokakuuta 2016
Jumittelua 24.10. klo 17-->
Hidastelua ja hetkittäistä kaatuilua n. klo 17 alkaen. A2:n tukeen ilmoitettu.
Palvelimella ilmeisesti hetkellistä ylikuormaa tai DDoS-tilanne?
A2 ei ainakaan toistaiseksi ilmoita mistään havaitusta vikatilasta.
17:30 Hidastelu nähtävästi loppunut
A2 ilmoitti, että jaetulla palvelimella oli jonkun muun asiakkaan prosessi vienyt liikaa palvelimen resursseja. Tilanne korjattu.

torstai 13. lokakuuta 2016
Yleistä tästä vikasivustosta
Tämän sivun osoite, http://status.konekansa.net kannattaa tallentaa nettiselaimen kirjanmerkkeihin. Ellei tällä sivulla näy mitään tietoa meneillään olevasta häiriöstä, syynä on todennäköisesti, että:
IRC-kanava auttaa vieroitusoireisiin jos foorumi on nurin.
Ylläpidon email-osoite on normaalitilanteessa admin(kanelipulla)konekansa.net (korvaa leivonnainen sähköpostin symbolilla).
Mikäli konekansa.net-osoite on tavoittamattomissa, on suotavaa käyttää viereistä yhteydenottolomaketta. Se lähettää postit eri kanavan kautta.
- ylläpitäjä ei vain satu olemaan online vielä
- ylläpitäjä on itse kämmännyt ja on paraikaa muuttamassa maasta
IRC-kanava auttaa vieroitusoireisiin jos foorumi on nurin.
Ylläpidon email-osoite on normaalitilanteessa admin(kanelipulla)konekansa.net (korvaa leivonnainen sähköpostin symbolilla).
Mikäli konekansa.net-osoite on tavoittamattomissa, on suotavaa käyttää viereistä yhteydenottolomaketta. Se lähettää postit eri kanavan kautta.
Häiriötila 13.10.2016
Downtime alkanut n. 11:30. A2 ilmoittaa, että Amsterdamin palvelinkeskuksessa oleviin palveluihin ei käyttäjien raporttien mukaan saada yhteyttä. Vikaa on alettu selvittää. Ajantasainen tila ylävalikossa kohdassa A2:n tilanne.
EDIT 13:45: katkoksen aiheuttajaksi osoittautumassa sähkön katkeaminen Equinix:in palvelinsalissa.
13:50: Palvelimen IP vastaa pingiin.
13:55: Katko päättyi.
14:00: Katkos vioittanut tietokantaa hieman. Vaatii huoltoajon.
14:20: Ilmeisesti onnistuin korjaamaan.
14:35: Kaikki vaikuttaa olevan taas ok.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)